Vuosi alkanut vahvasti kehittyvillä markkinoilla

Vuosi 2018 oli globaaleille kehittyville markkinoille yksi sijoitushistorian vaikeimpia, mutta 2019 on ollut jotain aivan muuta. Kun makrotason tekijät painoivat kehittyvät markkinat viime vuonna miinukselle, on kuluva vuosi pitkälti samojen tekijöiden ajamana lähtenyt liikkeelle vahvasti positiivisena. Evlin kehittyvien markkinoiden yrityslainarahasto on vuoden alusta jo reilut kolme prosenttia plussalla.

Viime vuonna kehittyvien markkinoiden merkittävin markkinaa ohjaava tekijä oli Yhdysvaltain hyvä talouskehitys sekä -näkymät. Positiiviset kasvunäkymät ja hyvin hallinnassa oleva inflaatio tekivät dollarista vahvan valuutan verrattuna kehittyvien markkinoiden vastinpareihin. Tämä kehitys oli hallaa kehittyville markkinoille kansainvälisesti, sillä vahva dollari kasvattaa sekä itse valtioiden että yhtiöiden taalamääräistä velkaa kotivaluutassa mitattuna. Näin taalamääräisen velan kustannus heijastuu valtioiden talouteen sekä yhtiöiden kannattavuuteen.

Kiina-Hong-Kong-1600x900

Tilanne muuttui vuoden lopussa 

Asetelma kuitenkin muuttui nopeasti globaalissa mittakaavassa viime vuoden lopulla. Yhdysvaltain talouden näkymät laimenivat ja keskuspankin viesti muuttui varovaisemmaksi. Keskuspankki toteaa nyt, ettei se näe merkkejä inflaation vahvistumisesta ja näin ollen markkinatkin ovat heittäneet odotukset ohjauskoron nostoista romukoppaan. Näyttäisi siltä, että Yhdysvalloissa ollaan koronnostosyklin lopussa. Tämä kehitys on kuitenkin satanut täysin kehittyvien markkinoiden laariin. Tuotto-odotusten laskiessa kehittyneillä markkinoilla ovat rahavirrat suuntautuneet jälleen kehittyville markkinoille.

Kehittyvät markkinat ovat alkuvuoden aikana saaneet potkua taalakorkojen laskusta, mutta myös yhtiöiden luottoriskipreemiot ovat kehittyneet positiivisesti, toisin sanoen laskeneet, lähes kautta linjan. Nousun vetureina ovat toimineet pitkät sekä toisaalta myös riskillisempien liikkeeseenlaskijoiden lainat. Kiinteistösektori sekä metalli- ja kaivosteollisuus ovat performoineet parhaiten. Kehittyvillä markkinoilla useat yhtiöt ovat globaaleja toimijoita, jotka hajauttavat liiketoimintaansa sekä myös suojaavat valuuttariskejään. Tällaiset toimijat ovat hyviä sijoituskohteita heikommassakin markkinassa. Markkinalle on myös ominaista, että erinomaisenkin yhtiön luottoluokitusta voi rajoittaa tämän kotivaltion heikko luottoluokitus. Tuottotasot yhtiölainoissa ovat yleensä kuitenkin valtionlainoja korkeampia.

Hyviä yhtiöitä ja ostonpaikkoja

Evlin Kehittyvät Markkinat Yrityslaina –rahasto on pitkän koron rahasto, joka sijoittaa sekä alhaisen että korkean luottoluokituksen yrityslainoihin. Markkinan luonteen omaisesti suurin osa sijoituksista on dollarimääräisiä, mutta rahasto suojaa valuuttakurssiriskin takaisin euroihin. Rahasto sijoittaa hajautetusti kehittyville markkinoille, mutta on pitkään ollut ylipainossa Aasiaan. Aasialaiset yhtiöt ovat koko markkinaa ajatellen keskivertoa paremmin luottoluokiteltuja ja tarjoavat näin stabiliteettia salkkuun.

Kehittyvillä markkinoilla vuosi on takuulla mielenkiintoinen. Vaikka globaalin kasvun hiljeneminen varjostaa yleistä talouskehitystä, ovat kehittyvien maiden yhtiöt silti vielä hyvässä kunnossa. Useat vaalit eri maissa tulevat mahdollisesti lisäämään markkinaliikkeitä vuoden kuluessa, mutta toisaalta myös mahdollistavat salkunhoitoon hyviä ostonpaikkoja.

Juha Mäntykorpi, salkunhoitaja

Tutustu Evli Kehittyvät Markkinat Yrityslaina