Vieläkö muistat tulppaanimanian?

"Progress, far from consisting in change, depends on retentiveness. Those who cannot remember the past are condemded to repeat it."

George Santayana (1863-1952)

Vuonna 1559 Conrad Gesner näki ensimmäisen tulppaanin valtuutettu Herwartin puutarhassa Augsburgissa. Amsterdamin yläluokka tuotatti tulppaaninsipuleita Konstantinopolista, nykyisestä Istanbulista. Ja maksoivat tulppaaninsipuleista maltaita.

Professorista ei ollut yrittäjäksi

1593 vastapalkattu kasviopin professori Carolus Clusius (1526 -1609) toi Wienistä Liedeniin siirtyessään mukanaan tulppaaneita. Paikalliset ihastuivat kasveihin, mutta eivät professorin hintoihin. Clusius näet yritti tehdä ensimmäisenä tiliä tulppaninsipuleilla, kun huomasi paikallisten kiinnostuksen. Kauppoja ei syntynyt. Clusiuksen sipulit varastettiin ja myytiin huomattavalla hinnalla eteenpäin.

Seuraavien vuosikymmenten aikana tulppaaneihin tarttui spesifi, mutta harmiton virus. Virus sai tulppaanien lehdet värjääntymään mahtavan kauniisiin värisekoituksiin. Suuri yleisö hullaantui, ja hinnat nousivat. Mitä ihmeellisemmät värisävyt, sitä korkeampi oli hinta.

Aluksi kauppiaat yrittivät vain arvata tulevia muotivärejä ja ostivat sen mukaan sipuleita ja toivoivat niiden hinnan nousevan. Kauppa kävi. Hiljalleen yhä suurempi ihmisjoukko piti sipuleita hyvänä sijoitusmuotona.

Valtava innostus

Charles Mackay kertoo vuonna 1841 ilmestyneessä kirjassaan ”Extraordinary Popular Delusions and the Madness of Crowds ”, kuinka iso pyörä alkoi pyöriä:

”Vuonna 1634 hollantilaisten mania sai niin suuret mittasuhteet, että perustuotantoa alettiin laiminlyödä, ja kaikki väestöryhmät antoivat huokutella itsensä kaupankäyntiin. 1635 tiedetään monen investoineen 100000 guldenia hankkiakseen 40 sipulia. Erikoistulppaaneille annettiin hienot nimet ja hinnat seurasivat sipulin painoa:

Hollannista löytyi tuolloin kaksi Semper Augustusta. Amsterdamissa majaillut sipuli vaihtoi omistajaa seuraavalla kauppasummalla: 4600 Guldenia, uudet hevosrattaat, kaksi harmaata hevosta ja täydellinen valikoima valjaita eri käyttötarkoituksiin.

 Eräästä harvinaisesta Viceroy-sipuli vaihtoi omistajaa seuraavan kauppalistan mukaan:

Merimiehen ihastus

Hauskojakin tarinoita sisältyy tulppaanimaniaan. Ihmiset, jotka olivat olleet pitkään pois Hollannista, joutuivat ihmeellisten tapahtumien keskelle. Eräs matkoilla ollut merimies vihjasi rikkaalle kauppiaalle hyvän kauppapaikan. Kauppias sai vihjeestä hyvät rahat, ja palkitsi merimiehen kunnon silliaamiaisella talossaan. Kauppias lähi kaupungille ja merimiehemme havaitsi silkkien ja samettien keskellä sipulin, jonka otti silliaamiaisensa kaveriksi. Tuskin nyt noin rikas kauppias yhtä sipulia alkaa kaipaamaan... Kauppiaan tulessa takaisin, oli merimies jo poistunut laivalleen, ja etsintä alkoi. Sipulia ei löytynyt mistään. Kyseessä oli Semper Augustus, jonka  markkinahinta oli 3000 Guldenia.

Lopulta joku tajusi ajatella merimiestä. Mies löytyi laivalta, köysinippujen päältä istuskelemasta, viimeisiä siivuja sipulistaan maistellen. Kauppias raivostui. Sipulilla kun olisi kustantanut koko laivan henkilökuntineen vuodeksi eteenpäin. Kyse oli relatiivisesti yhdestä maailmanhistorian kalleimmista aamupaloista. Tietämätön merimies haastettiin oikeuteen ja maksukyvyttömänä tuomittiin muutamaksi kuukaudeksi linnaan törkeästä rikoksesta, eli sipulin syönnistä.

Tulppaanimanian huippuvuodet ajoittuivat vuosiin 1634–1636. Ihmiset lainasivat pankeista rahaa  ja aikalaisille monimutkaisia optiorakenteita kehiteltiin sipulikauppaa varten.

...ja oikeuteen

3.2.1637 loppui ihmisten usko kertaheitolla ja lopullisesti. Earl Thompson esitteli vuonna 2002 standardisoimansa tulppaanien hintaindeksin tutkimuksessaan ”The tulipmania: Fact or artifact?” 200 indeksipisteestä tultiin alle 20 pisteeseen muutamassa kuukaudessa.

Kriisi oli valmis, ja oikeutta haettiin Haagissa sijaitsevaa ylimpää oikeusastetta myöten. Kaikkien oikeusasteiden päätökset olivat identtisia: ”Spekulointitarkoitukseen otetut lainat eivät ole lakien mukaan tulkittavia varsinaisia lainoja.” Eli huono-onniset pitivät tulppaaninsa ja parempionniset rahansa. Laiha lohtu oli, että tulppaanit kukkivat Hollannissa todennäköisesti ennennäkemättömän kauniisti vuosina 1638-1642, kun viimeisetkin olivat menettäneet toivonsa saada rahojaan takaisin.

On huomioitava, ettei tulppaanimaniaan kuulunut varsinaista järjestäytynyttä huijausoperaatiota. Joukossa vain tyhmyys tiivistyi tunnetuin seurauksin. Vaikka tulppaanimaniasta on kulunut jo vuosisatoja, tarjoaa se meille edelleen mielenkiintoisen eettismoraalisen ja historiallisen oppitunnin.