Blogit & Artikkelit

Varainhoito on suunnitelmallinen matka

08. 02. 2018

Pöhinää ja lisäarvoa asiakkaalle syntyy, kun 50 ihmistä lukee, pohtii ja analysoi ammatikseen, mitä sijoitusmaailmassa tapahtuu, mikä johtaa mihinkin ja minkä takia. On selvää, ettei yksittäinen ihminen ei ehdi tekemään yhtä paljon kuin tiimi.

”Varainhoito on kokonaisuudessaan suunnitelmallinen matka. Kaikilla on omat osaamisalueensa, jonka allokaatiotyöryhmä yhdistää meidän Evlin näkemykseksi. Se on se suurin asia”, pohtii seniorisalkunhoitaja Tanja Wennonen-Kärnä, joka aloitti Evlissä vuonna 1999.

Ylituoton synnyinsijoilla

Ammattisijoittajalla on mahdollisuus tutkia ylituoton komponentteja normaalia tarkemmin.  Evlissä suurimpia lisäarvon tekijöitä on valintakomponentti. "Valintakomponentilla tarkoitetaan sijoituskohteita eli mitä valitaan, minkä vuoksi ja missä vaiheessa talouden sykliä. Oman työni kannalta uusinta uutta tässä kokonaisuudessa ovat faktorit ja niiden ympärillä tapahtuva analysointi. Faktoreiden on tarkoitus tikittää melko tasaista ylituottoa yli ajan. Tämä komponentti näkyy meillä esimerkiksi Private Banking -salkuissa”, valaisee Wennonen-Kärnä.

TILAA EVLI VISIO

Ammattilaisen vihje: Panosta laatuun

Suomalaisille, oli kyse talon remontoinnista, auton ostosta tai varallisuudenhoidosta, on melko tyypillistä edetä aina hinta edellä. Osin tämä on järkevää, koska kulut/hinta on usein se ainoa takuuvarma elementti.  Kaiken toki on nykyään oltava kustannustehokasta tavoitteisiin nähden, mutta olisiko sijoittamisessa syytä lähteä liikkeelle tavoitteet edellä?

 Wennonen-Kärnä kehottaa pohtimaan asiaa: Esimerkiksi 30-vuotiaalla sijoittajalla on varmasti erilaiset tavoitteet kuin eläkkeellä olevalle sijoittajalla, jolla näkökulma saattaa liittyä jo vuosittaisiin kassavirtatarpeisiin. Hinnan pitää olla järkevä, mutta saako hyvää halvalla”?

Varainhoidon laatuerot näkyvät usein infrastruktuurin kautta. Laadukkailla varainhoitajilla on backoffice-toiminnot tukevalla pohjalla, riskienhallintaan panostetaan, talosta löytyy matemaatikkoja sekä esimerkiki vastuullisuus-teemaan erikoistuneita ammattilaisia.

Laatua pitää löytyä niin tuotteista kuin henkilökunnastakin läpi linjan. ”Turisteja ei voi olla mukana, sillä lainsäädäntö ja säännöstely alalla muuttuvat jatkuvasti tiukemmaksi. Tämä on kovin pienen organisaation äärimmäisen suuri haaste nyt ja tulevaisuudessa”, pohtii Wennonen-Kärnä.

Tanja Wennonen-Karna.jpg

 

 


Tanja Wennonen-Kärnä on Evli Pankin seniorisalkunhoitaja. Tanja on työskennellyt Evlissä vuodesta 1999.

Lisää Tanjan ajatuksista voit lukea tästä

Petre Pomell

Petre Pomell

Petre toimii Evli Pankissa markkinointijohtajana.