Blogit & Artikkelit

Mikä on tuulen sävy syysmarkkinoilla?

07. 09. 2018

Kaikki suurimmat talousalueet (USA, Eurooppa, Aasia) saivat aikaan kasvuyllätyksen viime vuonna. Tämän vuoden yllätys on ollut Euroopan ja kehittyvien maiden talouskasvun hidastuminen takaisin normaalitasoille. Millä mielellä sijoittaja astelee syksyyn ja siitä eteenpäin?

Yhdysvallat porskuttaa tällä hetkellä jopa viime vuotta lujempaa. Sen ulkopuolella toipumista takaisin korkeille kasvutasoille on tuskin odotettavissa, vaikka ekonomistit ovat loppuvuoden suhteen toiveikkaita. Globaalikasvun olisi tärkeää pysyä trendikasvun (keskimääräisen pitkäajan kasvun) yläpuolella. Ilman talouden riittävää vauhtia yritystuloksien kasvu hiipuu odotettua enemmän.

visio-saa-1600x900

Korjausliikkeiden vuosi

Riskit ovat nostaneet päätään viime kuukausina, ja syynä on erityisesti Yhdysvaltojen ja Kiinan välisen kauppakiistan kiihtyminen. Luultavasti pattitilanne jatkuu koko syksyn. Yhdysvaltojen hallinto on luvannut kauppasuhteisiin muutoksia, mutta neuvotteluissa ei ole nähty kovin suurta edistymistä. Jos kauppamittelö entisestään voimistuu, suurin haaste on maailman talouskasvun mahdollinen hiipuminen.

Syksyllä poliittisella areenalla tarkkaillaan tiettyjä kriittisiä ajankohtia. Italian hankala poliittinen tilanne saattaa eskaloitua, kun hallitus esittelee uuden budjettinsa tässä kuussa. Yhdysvalloissa jännitetään marraskuun välivaaleja. Jos republikaanipuolue menettää enemmistön kongressin alahuoneessa (ja/tai ylähuoneessa) paine presidentti Trumpia vastaan todennäköisesti kasvaa.

Minikriisit eli korjausliikkeet eri markkinoilla ovat tämän vuoden teema. Viimeisimmän niistä aiheutti Turkki, jonka valuutta joutui koetukselle etenkin elokuun alkupuolellaTämänkaltaiset korjausliikkeet ovat tyypillisiä talous- ja markkinasyklin jälkipuoliskolla. Yhdysvalloissa on meneillään pisin nousumarkkina koskaan (ei yli 20 %:n korjausliikettä alaspäin). S&P 500 -indeksi on noussut 9,5 vuotta putkeen. 

Tuloskasvunäkymien osalta odotamme syksyyn jonkin verran heikennystä. Kauppakiista jarruttaa tuloskasvua kaikkialla maailmassa. Vaikutus voi jäädä pieneksi, jos Yhdysvaltojen ja Kiinan välillä syntyy yllättäen sopu. Tällä hetkellä kauppahuolet näkyvät yritysten hieman aiempaa maltillisempina investointiaikeina. Teollisuuden kasvuvauhti hidastui jo alkuvuonna ja saattaa jatkaa hitusen hitaammalla vaihteella vientisektorin kärsiessä tuontitariffien noususta.

Ei merkkejä taantumasta

Ennustamme riskien nostavan hienoisesti päätään, mutta maailmanlaajuista taantumaa emme pidä todennäköisenä tulevana vuonna. Merkkejä ei ole vielä olemassa. Ei edes Yhdysvalloissa, jonka talous on jo selvästi syklin loppuvaiheessa. Ilman taantumaa suurempaa osakkeiden laskumarkkinaa on myös turha ennustaa.

Lyhyempi näkemyksemme on hieman varovaisempi, sillä odotamme vastatuulia syysmarkkinoille. Se tarkoittaa todennäköisesti lisää hintaheiluntaa ja mahdollisesti heikompaa kurssikehitystä, jos edellä mainitut riskit toteutuvat edes osittain.

Olemme kuitenkin edelleen optimistisempia keskipitkällä aikavälillä (6-12 kuukautta). Suurin riski lyhyelle näkemyksellemme on liiallinen varovaisuus ja markkinoiden jatkuva nousu. Vanha markkinaviisaus sanookin, että nousumarkkinat kestävät pitempään kuin kukaan yleensä uskoo.

Peter Lindahl, seniorisalkunhoitaja,  Evlin varainhoidon allokaatiotiimin jäsen

Peter Lindahl

Peter Lindahl

M.Sc. (Econ.), member of Evli’s allocation team and the Head of Multi-Asset at Evli. Peter has worked in the finance industry since 1996 and started at Evli as a portfolio manager in 2000. He and his team manage multi-asset and factor funds.