KirjauduSäätiön varojen kestävä käyttö suhteessa varainhoidon riskeihin on eräs säätiötoiminnan keskeisiä kysymyksiä. Säätiölaki (24.4.2015/487) valaisee varainhoidon ja sijoitustoiminnan keskeisiä periaatteita ja niiden soveltamista varsin väljästi. Jokaisen apurahoja jakavan säätiön on pohdittava kantansa siihen, millä tasolla varallisuutta voi käyttää ja apurahoja jakaa säännöllisesti ilman säätiön omaisuuden reaaliarvon pitkän aikavälin laskua. Sijoitusomaisuuden arvioinnissa reaaliarvot eli inflaatiokorjatut arvot valaisevat hyvin varainhoidon tuloksia, sillä ne kuvaavat säätiön sijoitustoiminnan vallitsevaa tilannetta ja kertovat aiemmin tehtyjen päätösten seurauksista nykyhetkessä.
Edellä mainittuun pohdintaan nopea, helppo ja vahvasti yksinkertaistava vastaus kuuluu, että varoja on syytä käyttää vuosittain korkeintaan sijoitusomaisuuden annuaalisen reaalituoton verran. Jos edellä mainittu taso säännöllisesti ylittyy, alkaa sijoitusomaisuuden reaaliarvo väistämättä laskea.
Menestyksekäs säätiöiden sijoitustoiminta vaatii aika ajoin myös sijoitusomaisuuden käyvän arvon eli markkina-arvon tutkimista. Sen perusteella selviää, mihin hintaan kullakin ajan hetkellä jokin omaisuuserä on markkinoilla realisoitavissa. Käyvän arvon tutkiminen antaa myös apuvälineitä likviditeettiriskin haarukointiin.
Miten toimia suhdannevaihtelujen aikana?
Edellä mainittuun nopean ja helpon vastauksen ”varoja on syytä käyttää vuosittain korkeintaan sijoitusomaisuuden annuaalisen reaalituoton verran ” taakse kätkeytyy kuitenkin paljon epävarmuutta ja käytännön kysymyksiä.
Moni säätiö haluaa jakaa apurahoja vakaalla ja ennustettavalla tavalla. Jos jakopolitiikka noudattaa vuosittaista reaalituoton ulosjako-ajattelua, tulee avustusten määrä heittelehtimään rajusti, sillä vuodet eivät ole sijoitustuottojen näkökulmasta veljiä keskenään. Tyypillisesti hyvinä, taloudellisen korkeasuhdanteen vuosina jaettavaa on yllin kyllin. Matalasuhdanteessa taas jaettavaa olisi vähän. Onko järkevää jakaa niukkuutta ehdoin tahdoin juuri silloin kun apua ja tukea eniten tarvittaisiin?
Nerokkaat ideat eivät tottele kalenterisykliä!
Loistavat ja nerokkaat apurahoitusta vaativat ideat ja asiakokonaisuudet eivät synny säännöllisesti kalenterivuosittain. Mitä tehdä, jos säätiö haluaakin dynaamisesti panostaa tiettyyn kokonaisuuteen enemmän yksittäisenä vuotena ja saada näin vaikuttavuutta aikaan haluamaansa projektiin maksimimäärän?
Erityisesti apurahasäätiöiden on apurahojen määriä pohtiessaan huomioitava myös yleinen ansiotason kehitys sekä hintainflaatio, jotta apurahojen määrä seuraa ja peilaa esimerkiksi kotitalouksien elinkustannuksia tapahtuvaa kehitystä. Esimerkiksi apurahatutkijoille on taattava kohtuullinen ja alakohtaisesti riittävä ansiotaso, jotta apurahalla mahdollistettava toiminta olisi tutkijan/tutkimustiimin näkökulmasta järkevällä ja kestävällä pohjalla.
Edellä mainittuihin asioihin on otettava kantaa, jotta sijoitustoiminnan tavoitteet ja mitattavuus ovat realistisella tasolla. Tarpeiden monipuolistuessa paljastuu, että säätiöiden varainhoito on moniulotteinen kokonaisuus.
Tutustu myös, miten jatkuvuus ja pitkät linjat alleviivaavat säätiöiden sijoitustoimintaa.
