Sijoittaminen vaatii tavoitteet

Oletko huomannut, että nykyaikana monia melko vähäpätöisiäkin asioita varten tehdään äärimmäisen tarkat suunnitelmat? Suunnitellaan esimerkiksi juostavan maratonin harjoitusaikataulu,harjoituksissa käytettävät sykevaihteluvälit testien avulla tarkasti. Unta ja sen laatua tutkitaan ja optimoidaan enemmän kuin koskaan.

Hyvä näin, mutta jostain syystä tavoitteellisuus ei ole vielä saavuttanut sijoitusmaailmassa sille kuuluvaa jalansijaa. Toki ammattisijoittajat ovat jo vuosikymmenten ajan asettaneet velvoitteidensa kautta riskikorjattuja tavoitteita, mutta yksityissijoittajille maailma on ollut melko vieras. Lienee aika alkaa käyttämään termiä tavoitehakuinen sijoittaminen silloin, kun haluaa optimoida varainhoitoaan. Tekee sen sitten itse tai yhteityössä ammattilaisen kanssa.

Omien tavoitteiden asettaminen on pohjana sijoitustoiminnan kivijalaksi mainitulle sijoitussuunnitelmalle. Onneksi digitaalinen kehitys ja tietokoneiden laskentatehon kasvu ovat tuoneet ammattilaisten käyttämät metodit jo kaikkien ulottuville.

Tavoitteiden kautta mietitty sijoituskokonaisuus paljastaa nopeasti heikon hajautuksen aikaasaamat mahdolliset riskikeskittymät, jotka pienentävät todennäköisyyttä saavuttaa asetetut tavoitteet.

Tekniikkaa ja apua on siis saatavilla, mutta kaikki lähtee omien tarpeiden tunnistamisesta. Siksi päätimme järjestää Sijoitustavoiteremontti 2018 -webinaarin, jonka avulla erotat jyvät akanoista sijoitusmaailmassa ja asetat itsellesi juuri sinulle sopivat henkilökohtaiset tavoitteet.

New Call-to-action

PS.

Omien tavoitteiden pohjalta rakennettu sijoitussuunnitelma tarjoaa yllättäviä etuja. Se antaa suojaa esimerkiksi tuputtavaa korkeapaineistettua tuotemyyntiä vastaan. Sijoitussuunnitelman omaava tietää, että varsinainen tuote sujahtaa salkkuun vasta pitkän prosessin lopputuloksena.