Seireenit sijoittajan pään sisällä

Seireenit houkuttelivat kauniilla lauluillaan merimiehiä vastustamattomasti saarelleen vain repiäkseen heidät kappaleiksi. Sijoittajan ei tarvitse sidotuttaa itseään mastoon, mutta Odysseuksen tapaan seireenien kutsuun kannattaa varautua, sillä psykologiset seireenit laulavat vietteleviä laulujaan sijoittajan pään sisällä.

Pelko, ahneus, katumus ja toivo hiipivät päätöksentekoomme useammin kuin haluamme myöntää ja tekevät tuhojaan sijoitusvarallisuudellemme. Intuitio kukkii toistoista ja ennustettavuudesta, minkä osalta markkinoilla on tarjolla ainoastaan niukkuutta. Rahoituksen käyttäytymistiede tarjoaa arvokkaita oppitunteja siihen, miten psykologia kannattaa ottaa huomioon sijoitustoiminnassa. Sijoittajalle psykologian tuntemus voi olla niin kilpi, jolla suojautua itseltään kuin miekka, jolla valjastaa markkinoiden psykologia omaksi edukseen.

Keskeinen havainto rahoituksen käyttäytymistieteessä on, että sorrumme tietyn tyyppisiin virhearviointeihin, ihmisiä kun olemme. Turvaudumme päätöksentekoa helpottaviin heuristisiin prosesseihin ja monet psykologiset harhat ovat niin syvään juurtuneita, että niitä voitaneen pitää pysyvinä ominaisuuksina. Heuristisiin prosesseihin kuuluu niin nyrkkisäännöt, intuitio ja maalaisjärki kuin oppiminen yrityksen ja erehdyksen kautta. Ne ovat eittämättä kriittisiä päätöksenteon apuvälineitä arkielämässä mutta voivat johtaa pahasti harhaan sijoitusmarkkinoilla.

Visio-2-19-paa-artikkeli

Ankkurointi

Norjassa on noin viisi miljoonaa asukasta. Kuinka monta on Madagaskarissa? Ihmisillä on taipumus käyttää psykologisia ankkureita arvioidensa lähtökohtana jopa silloin, kun ne ovat täysin merkityksettömiä. Sijoittajan voi olla vaikea luopua osakkeesta, jonka kurssi on laskenut merkittävästi, koska psykologinen ankkuri käyvästä arvosta on alkuperäisessä ostohinnassa. Yhdysvaltain S&P 500 -indeksi on tuottanut uudelleen sijoitettuine osinkoineen vuoden 2009 pohjalta laskettuna tähän päivään mennessä yli 400 prosenttia. Samaan tapaan kuin Norjan väkiluku tarjoaa hyödyttömän ankkurin Madagaskarin väkilukua arvioitaessa, ostohinta tai kauan sitten saavutettu pohja ei ole merkityksellinen ankkuri osakkeen käyvälle arvolle. Madagaskarissa on muuten noin 26 miljoonaa ihmistä. Oliko veikkauksesi lähempänä tätä vai Norjan lukemaa?

Liiallinen itsevarmuus 

Liiallinen itsevarmuus on rahoituksen käyttäytymistieteen edelläkävijöihin kuuluvan Daniel Kahnemanin mielestä merkittävin ja samalla haitallisin yksittäinen psykologinen harha. Sen lisäksi, että siitä on erityisen vaikea päästä eroon, se vahvistaa muita harhojamme. Toki tunnistamme harhat muissa ihmisissä mutta olemme sokeita omalle sokeudellemme. Itsevarmuutemme ennustetarkkuuden suhteen on sijoittamisen kannalta varsin ongelmallinen. Psykologit Marc Alpert ja Howard Raiffa kysyivät Harvard-opiskelijoiltaan 98 prosentin luottamusvälejä (tarkoittaen, että 98 % oikeista vastauksista tulisi olla tämän välin sisällä) muun muassa seuraavanlaisiin kysymyksiin: kuinka monta kananmunaa Yhdysvalloissa syödään päivässä? Entä kuinka pitkä on Niili? Välkky opiskelijajoukko erehtyi kahden prosentin sijasta 40 prosentissa kysymyksistä. Samankaltaisiin tuloksiin päätyivät ekonomistit Itzhak Ben-David, John Graham ja Campbell Harvey suuryritysten talousjohtajille suunnatussa kyselytutkimuksessa. Talousjohtajien ennusteet (yhteensä noin 7000 ennustetta) tulevan vuoden osakemarkkinatuotosta oli pyydetyn 80 prosentin luottamusvälin sisällä vain 38 prosentissa ennusteista. Liiallinen itsevarmuus on yhdistetty sijoittajan perisynteihin eli liialliseen kaupankäyntiin ja salkun alihajautukseen.

Ankkurointi on esimerkki heuristisesta prosessista ja liiallinen itsevarmuus on puolestaan psykologinen harha. Mainittujen esimerkkien lisäksi on havaittu lukuisia psykologisia sudenkuoppia kuten hyperbolinen diskonttaus (ottaisitko mieluummin 100 euroa tänään vai 105 euroa kuukauden päästä? Entäpä 100 euroa vuoden päästä vai 105 euroa kolmentoista kuukauden päästä?), vahvistusharha (ennakkokäsitysten tukeminen valikoivalla todisteiden keräämisellä) ja laumakäyttäytyminen (naapuri rikastuu (taas) teknologiaosakkeilla, miksen minäkin?). Tutustuminen näihin ja muihin tunnettuihin heuristiikkoihin ja psykologisin harhaan kannattaa ja sijoitussalkku kiittää, mikäli Odysseuksen tapaan muodostaa suunnitelman, jolla seireenit taltutetaan.

Antti Sivonen 

Antti kuuluu faktorirahastojen salkunhoitotiimiin. Lue lisää faktoreista ja siitä, miten faktorisijoittaminen hyödyntää sijoittajapsykologiaa: Faktorisijoittaminen toimii läpi omaisuusluokkien →