KirjauduYhdysvaltojen ja Kiinan presidentit tapaavat G20-maiden kokouksessa marras-joulukuun vaihteessa. Toiveet kauppakiistan lientymisestä ovat taas elpymässä. Presidentti Trump kun on uhannut nostaa vuoden vaihteessa tuontitariffit 25 prosenttiin 250 miljardin dollarin arvosta määrälle eri kiinalaistuotteita.
Kauppasodan vaikutusten arvioimiseksi on syytä pohtia vanhoja kiinalaisia sodankäynnin viisauksia. Jo 2500 vuotta sitten legendaarisen Sun Zhun yksi keskeisimpiä teesejä oli se, että sodankäynti on vain yksi keino suurempien tavoitteiden saavuttamiseksi. USA:n tavoitteena onkin Trumpin johdolla pitää Amerikka johdossa, eli ”America First”. Kilpaileva suurvalta ei saa ohittaa USA:ta taloudellisesti tai poliittisesti.
Toisen maailmansodan jälkeisen Yhdysvaltojen ehkä tärkeimmälle vientituotteelle, demokratialle, ei enää ole paljon kysyntää. Tämä heikentää USA:n neuvotteluasemaa myös kaupankäynnissä – paitsi aseteollisuuden osalta. Kiinalaisillakaan ei ole varsinaista aatetta, joka houkuttelisi muita, mutta halpaa pääomaa ja pragmaattista suhtautumista heillä riittää vientiin.
Kiina on tähän mennessä kasvattanut omaa vaihtotaseen ylijäämäänsä myymällä kyltymättömille amerikkalaiskuluttajille halpoja tuotteita. Valuuttavarantosijoitukset Yhdysvaltojen liittovaltion arvopapereihin ovat ase, jota Kiina voi pitää USA:n ohimolla. Rajut myynnit voisivat tosin osua myös omaan jalkaan.
Vuosikymmeniä kestänyt supersykli Tyynenmeren ympäri on kuitenkin hiljalleen kääntymässä. Keskiluokan kasvu, kaupungistuminen ja vaurastuminen merkitsevät kasvavaa kulutusta Kiinassa ja Aasiassa. Kysymys kuuluu, missä näille markkinoille myytävät tuotteet valmistetaan? Presidentti Trumpin tavoitteena on ”Made in America”.
Kauppasodan myllerryksessä tuntuu unohtuvan, että kauppojen syntymiseen tarvitaan sekä myyjä että ostaja. Kaupankäynnin jatkuminen edellyttää, että molemmat osapuolet hyötyvät siitä. Miten kauppasodan asetelmat voivat sitten muuttua? Pääpiirteittäin voidaan hahmotella kolme erilaista skenaariota:
Ikävämpi vaihtoehto on nokittelun laajentuminen valtapolitiikkaan, kuten Etelä-Kiinan meren, Taiwanin tai Pohjois-Korean kysymyksiin. Jännitteiden kasvulla ja virhearviointien mahdollisuudella olisi ikäviä vaikutuksia poliittisten riskien kasvuna.
Toinen skenaario on nykyisen asemasodan pitkittyminen. Uusien tariffien astuttua voimaan muodostuisi uusi normaalitila. Se tarkoittaa korkeampia kustannuksia. Kiinalaistuotteista tulisi amerikkalaisille kalliimpia, ja voi olla, että valuuttamarkkinoilla nähtäisiin edelleen joustoa. Syytökset valuuttamanipuloinnista nousisivat varmasti uudelleen eteen. Jos kiinalaiset hillitsevät valuutan heikkenemistä myymällä dollareita ja tukemalla juania, johtaa se puolestaan treasury-omistusten myyntiin ja korkojen nousuun Yhdysvalloissa.
Voi kuitenkin olla, että kipupiste on jo saavutettu ja neuvottelut alkavat. Sun Zhun oppien mukaisesti joskus kannattaa taipua. Trump puolestaan kaipaa uutta diiliä ja näyttöä kyvyistään. Paluuta entiseen ei kuitenkaan ole. Neuvottelujen lopputulos voikin olla korkeampien tariffien säilyminen joissakin tuoteryhmissä, ostositoumukset toisissa sekä Kiinan suljettujen markkinoiden avautuminen. Tärkeä kysymys on, kenen ehdoilla kauppaa käydään. Myös immateriaalioikeuksien kunnioitus ja Kiinan yritystukipolitiikan muutos ovat amerikkalaisten tavoitteita.
Kiinalaisten etuna ja vahvuutena on pitkäjänteisyys. Kiinan presidentti Xi on varmistanut oman asemansa. Ellei tyytymättömyys politbyroossa kasva, hän voi jatkaa vallassa hyvinkin pitkään. Presidentti Trumpin toimikausi sen sijaan päättyy kahden tai kuuden vuoden päästä. Nähtäväksi jää kuinka pysyviä muutoksia hän saa aikaan Yhdysvalloissa ja maailmanpolitiikassa. Trumpin jälkeen voi olla Kiinan aika iskeä takaisin. Joskus kannattaa hävitä taistelu sodan voittamiseksi.
Thomas Hildebrandt, varainhoidon markkinastrategi ja seniorisalkunhoitaja
Pohjoismainen yrityslainamarkkina on yksi harvoja korkotuottotaskuja markkinoilla. Ota oppaamme avulla selvää, miksi näin on?
