Mistä muistetaan sijoitusvuosi 2017?

Jälleen on yksi sijoitusvuosi lähestymässä loppuaan ja uusi odottamassa haasteineen. 2016 muistetaan ennätysten ja poliittisten riskien vuotena. Yhdysvalloissa osakemarkkinat nousivat kaikkien aikojen ennätykseensä ja Donald Trumpin valinta maan presidentiksi innosti markkinoita vielä vuoden loppumetreillä. Korkomarkkinoilla saamme kiittää Mario Draghia ja Euroopan keskuspankkia korkotason painamisesta kaikkien aikojen alimmille tasoille. Brexit meinasi yllättää kesällä, mutta sen toteutus siirtynee ensi vuosikymmenen puolelle.

Korkosijoitukset tuottivat jälleen odotettua paremmin, eikä korkoriskeiltä suojautuminen kannattanut. Evlin korkorahastojen tuotot ovat tänä vuonna 2,2 ja 6,2 prosentin välillä. Osakemarkkinoilla nousivat kaikkein rajuimmin kehittyvien maiden osakkeet eurooppalaisten osakkeiden jäädessä selvästi jälkeen. Evlin osakerahastojen tuotot ovat tänä vuonna -4,9 ja +46,5 prosentin välillä. 40 prosentin osakepainoilla olevat salkkustrategiat tuottavat +3,8 – +4,5 prosenttia.

Päästäänkö ensi vuonna enää uusiin ennätyksiin, kun eteen avautuu poliittisten riskien miinakenttä? Trump vetää arvaamattomuudessaan vertoja Venäjän Vladimir Putinille ja keskeisissä euroalueen maissa voidaan nähdä vallan vaihtumisia. Suhdannekehitystä tukeneiden matalien korkojen ja halpojen raaka-aineiden vaikutus on vähenemässä. Verohelpotukset ja investoinnit saattavat piristää maailmantalouden näkymiä, mutta korkotaso tuskin pysyy näin matalalla. Myös inflaatio alkaa nostaa päätään.

Riskipuskuria hajautuksella

Edessä onkin jälleen kerran haasteellinen vuosi sijoittajalle. Epävarmuuden lisääntyessä riskipuskureiden on syytä olla riittävät. Brexit ja Trumpxit kuitenkin osoittivat, ettei liika oveluus kannata. Myös markkinoiden perässä hötkyily olisi tullut kalliiksi.

Sijoitusstrategian toteutuksessa tarvitaankin nyt monipuolisuutta, sekä taktisen allokaation että huolellisten valintojen avulla. Hajautuksen lisääminen on yksinkertainen keino kokonaisriskin vähentämiseksi. Suojautuminen pelkästään riskillisten omaisuusluokkien painotuksia vähentämällä tulee kalliiksi lyhyiden korkojen ollessa negatiivisia.

Nyt nähtävissä oleviin huolenaiheisiin voi varautua ja niitä voi ensi vuoden sijoitusstrategioissa huomioida. Epäilemättä yllätyksiäkin on luvassa, myös positiivisia. Mitä, jos Trump osoittautuukin valtiomieheksi ja eurooppalaiset löytävät yhteisen sävelen?

Kirjoittaja on kuuluu Evlin Varainhoidon allokaatiotiimiin, joka tekee sijoituspäätökset niin instituutio- kuin yksityissijoittajien varainhoitosalkkuihin.

Lataa artikkeli tasta