Kehittyvät markkinat tekevät paluuta

2018 oli vuosikymmeniin eräs heikommista vuosista sijoitustuottojen suhteen – ainakin jos vertaillaan heikkouden laajuutta. Iso osa markkinoista tuotti huonosti. Deutsche Bankin analyysin mukaan 90 prosenttia 70:stä eri omaisuusluokkien markkinaindeksistä tuotti negatiivisesti. Tämä on suurin prosenttiluku koskaan DB:n vertailussa, joka ulottuu aina vuoteen 1901!

Sijoittajat hermostuivat vuoden kuluessa etenkin maailmantalouden kasvun heikkenemisestä ja USA:n ja Kiinan välisestä kauppakriisistä. Myös Italia, Brexit ja USA:n valtionhallinnon sulkeminen kasvattivat talouspoliittisen epävarmuuden ennätyskorkealle. Loppuvuonna sijoittajien pessimismi oli huipussaan. 

Parantuneet markkinanäkymät

Markkinoiden pessimismi on yleensä positiivinen signaali ja odotuksemme on, että osakkeet ja yrityslainat nousevat tämän vuoden alkupuoliskolla. Maailmanlaajuinen taantuma ja negatiiviset tuloskasvuodotukset on jo hinnoiteltu osakkeisiin, eivätkä näkymät mielestämme vastaa sijoittajien synkkyyttä.

Odotamme vuodelta 2019 kelpoa 3-3,5 %:n talouskasvua ja positiivista 0-10 %:n tuloskasvua, riippuen alueesta. Kehittyvät markkinat on tämän hetkinen suosikkimme.

Kehittyvät markkinat houkuttelevat

Viime vuonna kehittyvät markkinat tuottivat muiden markkinoiden lailla heikosti – niin osakkeissa kuin korkosijoituksissa. Apeaa tunnelmaa pönkittivät Kiinan heikkenevä kasvu, kauppakiistat, vahva USA:n dollari ja Fedin kireämpi rahapolitiikka. Tänä vuonna moni näistä negatiivisista tekijöistä näyttäisi kääntävän suuntaa tai ainakin paranevan.

Kiinan ja Yhdysvaltojen kauppakiistassa on nähtävissä positiivisia merkkejä, joiden perusteella ainakin väliaikaisen sopimuksen syntyminen vaikuttaa mahdolliselta. Presidentti Trumpia kismittää heikko markkinaympäristö, mikä voi edistää väliaikaisen "diilin" aikaansaamista.

Taloudessa on joitain merkkejä siitä, että globaali kulutuskysyntä olisi toipumassa. Teollisuudessa ei vielä näy elpymisen merkkejä, mutta Kiinan elvytystoimien myötä käännettä odotetaan. Kiinan kasvukehitys on muuten tuntuva riski, sillä maan merkitys muissa kehittyvissä maissa on kasvanut suureksi.

kehittyvat-markkinat-visio-1-19-1600x900

Mikä nostaa kehittyviä markkinoita?

Tärkeimmät tekijät kehittyvien markkinoiden tulevan suunnan kannalta ovat kuitenkin dollarin kehitys ja Yhdysvaltain Fedin rahapolitiikka, jotka kietoutuvat hyvin pitkälti toisiinsa. Fedin odotetaan jäävän koronnostoissaan tauolle maaliskuussa, mikä helpottaisi rahapolitiikkaa monissa kehittyvissä maissa. Odotamme myös USA:n taalan heikentyvän tänä vuonna, mikä olisi kehittyville markkinoille erittäin positiivinen muutos. Heikkenevä dollari tarkoittaa yleensä parempaa suhteellista tuottoa kehittyviltä markkinoilta.

Dollari (käänteinen) ja kehittyvien markkinoiden (EM) suhteellinen kehitys liikkuvat käsi kädessä

suhteellinen kehitys visualisoituna

Lähde: Evli, Bloomberg, MSCI

Kehittyville markkinoille houkuttelee myös kohtuullinen hinnoittelu. Osakkeiden arvostustaso on suhteellisen matala ja riskipreemiokin on noussut korkealle. Myös kehittyvien maiden korkomarkkinat ja valuutat ovat houkuttelevia, ja tänä vuonna edellä mainitut tekijät tukevat myös näitä omaisuusluokkia.

Peter Lindahl, Varainhoidon Allokaatiotiimin jäsen, seniorisalkunhoitaja