Evli Digital, tavoiteohjautuvaa sijoittamista ja rebalansointia

Sijoitusvuoden kaarrettua loppusuoralle on syytä pohtia, mitä ilmiöitä ja rakennuspalikoita sijoitusallokaatiotyöskentelyn takaa löytyy.

Allokaatiotyöskentelyn takana on jo vuosikymmeniä akateemisesti todistettu ja empiirisesti todennettu tarve hajauttamisesta ja sen hyödyistä. Hajauttamisen perimmäisenä tarkoituksena on paitsi minimoida suurten tappioiden mahdollisuudet myös optimoida riski/tuotto-suhde suhteessa sijoittajan itse määrittelemiin tavoitteisiin.

Sadan eri toimialan yritysten aikahajautettu omistaminen on fiksumpaa kuin kymmenen yhtiön. Korkoja ja osakkeita on fiksumpi yhdistellä jollain tavalla kuin omistaa vain puhtaasti jompaakumpaa. Viime kädessä kyse on perin maalaisjärkisestä touhusta.

Rebalansointi on ilmainen iltapala

Jos hajauttamista pidetään sijoituspiireissä ainoana ilmaisena lounaana, voisi rebalansointia pitää leikillisesti ilmaisena iltapalana.

Hajauttamisen lisäksi nimittäin toinen merkittävä etu allokaatiotyöskentelyssä tulee nimenomaan rebalansoinnin kautta. Rabalansoinnissa on kyse valitun allokaation (esimerkiksi 50 % osakkeita/ 50 % korkoja) säännöllisestä palauttamisesta etukäteen sovittuihin raameihin.

Kukaan ei etukäteen tiedä, miten hyvin hajautetun allokaation yksittäiset osaset tarkalleen tuottavat ajan saatossa suhteessa toisiinsa. Tiedämme toki akateemisista tutkimuksista, että kokonaisuuden yksittäiset osaset generoivat massana tuottoa niiden riskitasoja vastaavalla tavalla. Eli suomeksi: allokaatiolautasen riskipitoisempi puoli (osakkeet) tuottaa pitkässä juoksussa paremmin kuin vähäriskisempi puolisko eli korot.

Säännöllisen rebalansoinnin on todettu parantavan vuosituottoja 0,4-0,8 prosenttia. Hyödyt vaihtelevat tutkimuksien käyttämien ajanjaksojen sekä käytettyjen rebalansointimenetelmien mukaan. Suosituimpia ovat aikaan sidotut sekä prosentuaalisella triggerillä toimivat menetelmät.

Edellämainitut asiat mielessämme sisällytimme rebalansointimahdollisuuden myös uuteen Evli Digital -työkaluun.  Klikkaa alta ja tule mukaan "Sijoitustavoiteremontti"-webinaariin, jossa käsittelemme mm. hajauttamisen ja rebalansoinnin hyötyjä.

Kaipaako sinun salkkusi remonttia?

New Call-to-action