Eurooppa junnaa paikoillaan

Olen kirjoittanut lukuisia markkinakatsauksia viimeisten vuosien aikana ja niitä taaksepäin katseltuna ei voi välttyä kysymästä: mikä on muuttunut vai onko mikään muuttunut?

Viisi vuotta sitten Euroopan velkakriisi ja talouskasvun hiipuminen tyrmäsivät eurooppalaisen osakemarkkinan pankkiosakkeiden johtaessa laskua. Yhdysvalloissa osakkeet sen sijaan vahvistuivat euromääräisesti dollarin vahvistuessa. Euroopan kasvu oli kituliasta. Yhdysvalloissa kasvu kuitenkin jatkui. Yritysten tulokset Yhdysvalloissa olivat odotuksia parempia. Euroopassa sen sijaan yritysten tulokset jäivät heikoiksi. Poliittista riskiä loivat Kreikan ongelmat ja keskustelut maan eroamisesta yhteisvaluutasta sekä Euroopan reunavaltioiden pankkien tilanne.

Finanssikriisin jälkeen eväitä osakemarkkinoiden käänteeseen antoivat keskuspankkien toimet likviditeetin lisäämiseksi. Euroopan keskuspankki otti ratkaisevan roolin markkinoiden vahvistamisessa kesällä 2012 ilmoittaessaan, että kaikki voitava tehdään euroalueen pelastamiseksi. Ilmoitus laukaisi helpottuneen nousun markkinoilla. Tukitoimenpiteet olivat merkittäviä, ja ne paransivat markkinoiden luottamusta, mutta eivät juuri heijastuneet reaalitalouteen.

Parin viime vuoden ajan sijoittajien vaihtoehdot tuottojen saamiseksi ovat olleet kiven alla. Matalan korkotason myötä sijoituskatsausten teemana on pysyvästi ollut ”tuottojen metsästys ohjaa sijoitusvirtoja osakkeisiin”. Muiden sijoitusluokkien heikompien näkymien myötä pääomia on siirretty osakkeisiin ja korkeariskisempiin yrityslainoihin. Vuonna 2013 osakkeet nousivat Yhdysvalloissa lähes 30 prosenttia ja Euroopassa 17 prosenttia.

Vuosina 2014 ja 2015 pääomamarkkinoiden suuntaa hallitsivat edelleen keskuspankit. Osakkeiden kurssit nousivat globaalisti ja parasta tuottoa sai jälleen kerran Yhdysvalloista. Myös Euroopassa talouskasvun uumoiltiin vihdoin lähtevän liikkeelle ja myös yritysten tulosten ennakoitiin lähtevän Euroopassa kasvuun.

Kun kuluva vuosi on puolivälissä, ovat markkinoiden liikkeet ja tunnelmat edelleen vahvasti keskuspankkien käsissä. Euroopassa ollaan vasta alkutaipaleella rahapoliittisessa elvytyksessä, Yhdysvalloissa keskuspankin seuraavaa liikettä ohjauskoron nostamiseksi veikkaillaan. Keskuspankit: ei muutosta.

Globaalin kasvun voi hyvällä syyllä olettaa olevan matalaa vielä pitkään. Euroopan kasvuodotuksia leikataan uudelleen alaspäin. Ja jos talouden kasvu on heikkoa, eivät yritysten tuloksetkaan kasva. Kasvukuva Euroopassa: ei muutosta.

Poliittiset riskit, joista Britannian EU-äänestys exit-tuloksineen on tuorein ja paras esimerkki, ovat kasvaneet. Myös erityisesti italialaispankkien heikko tilanne on aiheuttanut lisäepävarmuutta, joka vielä kärjistyi Britannian EU-eron jälkeen. Poliittinen riski­kuva Euroopassa: ei muutosta.

Myös osakemarkkinat kuluvana vuonna kertovat tuttua tarinaa: Yhdysvalloissa kurssit ovat nousseet elokuuhun mennessä kahdeksan prosenttia, Euroopassa on kertynyt laskua kolme prosenttia. Eurooppalaiset osakemarkkinat ovat edelleen 17 prosenttia alle huhtikuun 2015 tasojen. Samaan aikaan Yhdysvalloissa osakkeet tekevät jatkuvasti uusia huippuja. Selityksenä on tuttu tulosten heikkeneminen erityisesti pankkisektorilla. USA:ssa tulokset ovat samaan aikaan nousseet. Osakemarkkinat: ei muutosta viiden vuoden takaiseen.

Kirjoittaja kuuluu Evlin varainhoidon sijoitusten allokaatiosta päättävään tiimiin.

Kolumni ilmestynyt Evli-asiakaslehdessä 2/2016


Lataa artikkeli tasta