30-vuotias perheyritys Future Group kansainvälistyy ja kasvaa

Yrityksen alkutaival

1980-luvulla valmistunut tietojenkäsittelyn opiskelija Antero Asunmaa tunsi jo opiskeluaikana paloa yrittäjyyteen, mutta 80-luvun IT-alan buumi sai vanhat yritykset rekrytoimaan hanakasti lisää tekijöitä ja niinpä Asunmaalle tuli omien sanojensa mukaan “kahdeksan vuoden este yrittäjäksi alkamiselle”. Monen vuoden kokemus myyntijohtajan tehtävistä amerikkalaisessa yrityksessä vaihtui kuitenkin yllättäen yrittäjän arkeen, kun entiset työkaverit suunnittelivat yrityksen perustamista Autodesk-ohjelmistotuottajien jakelijaksi ja tarvitsivat suunnitteluohjelmistojen asiantuntijan mukaan osakkaaksi.

Kun yritys perustettiin, oli jälleenmyyntikanava kovin erilainen kuin nykypäivänä. Autorisoiduksi jälleenmyyjäksi pääsi melko helposti, ja maahantuojia oli Euroopassa lukuisia, Suomessakin kaksi. ”Kun perinteiset suunnitteluohjelmistot olivat raskaita ja toimivat keskuskoneympäristöissä, mullistivat Autodesk-ohjelmistot koko markkinan, sillä niiden järjestelmävaatimukset olivat huomattavasti kevyemmät, ja myynti lähti kasvamaan voimakkaasti PC-tietokoneiden yleistymisen myötä”, kertoo Asunmaa.

Nykypäivä ja kansainvälistynyt liiketoiminta

Tänä päivänä kanava on paljon kapeampi. Autorisoiduilta jälleenmyyjiltä vaaditaan paljon, ja tämä konsolidoitumisen myötä on vähentänyt jälleenmyyjien lukumäärää, volyymien kuitenkin kasvaessa merkittävästi. Myös jakelijoiden määrä Euroopassa on pienentynyt alle viiteen, pääosin yrityskauppojen myötä. Myös Future Group on kasvanut osittain yrityskaupoilla, joita mahtuu matkan varrelle kolme kappaletta, Suomesta, Ruotsista ja viimeisin Tanskasta vuonna 2016.

Siirtyminen fyysisistä lisensseistä sähköisiin ja EU-maiden välisen kaupan helppous on myös mahdollistanut sujuvamman kansainvälistymisen. Future Group käytännössä hallitsee Autodesk-markkinoita Pohjoismaissa ja Baltiassa, mutta nykyisin yhä isompi osa kaupasta tulee Keski- ja Etelä-Euroopasta. Perheyritys toimii tänä päivänä 15 Euroopan maassa ja näköpiirissä on edelleen markkina-alueen kasvaminen. Yhtiön kasvu perustuu pääosin sen tuottamiin uniikkeihin lisäarvoihin sekä joustavaan ja ketterään toimintaan.

Hyvät ihmiset toiminnan perustana

Yrityksen kasvun eri vaiheissa suurimmaksi haasteeksi on noussut hyvien ihmisten löytäminen. Työntekijöiden sitoutuminen yritykseen on kuitenkin korkealla tasolla. “Meillä työympäristö on reilu, työ on sopivan monipuolista ja samalla myös kannustavaa. Myös haastaja-asemamme markkinoilla motivoi työntekijöitämme yhä parempiin lopputuloksiin”, Asunmaa kertoo innoissaan. Yrityskauppojen myötä on myös luovuttu perinteisistä maakohtaisista organisaatioista, ja nykyorganisaatio onkin virtuaalinen, eli jokaisessa tiimissä on jäseniä useammasta maasta. ”Tämä parantaa tiedon kulkua ja myös hitsaa henkilökuntaa yhteen kansainvälisellä tasolla”, kertoo Asunmaa.

Yrittäjien, omistajien ja työntekijöiden tavat työskennellä ovat muuttuneet suuresti viime vuosikymmenien aikana. Kansainvälistyminen, eri aikavyöhykkeillä toimivat kumppanit ja tiukentuneet vasteaikaodotukset ovat tuoneet haasteita työajan suhteen, mutta toisaalta kehittyvä tietotekniikka ja digitalisaatio on mahdollistanut työtehtävien joustavamman suorittamisen.

Tulevaisuuden työelämä tuleekin muuttumaan etätyöpainotteisemmaksi. “Etätyö ei ole helppo rasti, mutta se on paikasta ja ajasta riippumattomassa toiminnassa tärkeää. Toinen asia, joka tulee muuttumaan - ja on jo monessa paikassa muuttunut - on se, ettei johtajilla enää ole omia assistentteja”, Asunmaa toteaa.

Antero-asunmaa-futuregroup.jpg

Future Group on suomalainen Autodeskin kehittämien ohjelmistojen lisäarvojakelija. Ohjelmistoja hyödynnetään mm. rakennus- ja valmistavan teollisuuden suunnittelussa, yhdyskuntasuunnittelussa ja media- sekä viihdeteollisuudessa. Antero Asunmaa on Future Groupin hallituksen puheenjohtaja.

Future Groupin yritystarinan tarjosi Evli Pankki.