Varainhoidon pitkä linja pitää

Evlissä käynnistyi varainhoitotoiminta kaksikymmentä vuotta sitten. Perustajanelikko on ollut mukana kasvattamassa varainhoidosta Evlin strategisen ykköskärjen.

evlilaiset.jpg

Kymmenen vuotta sitten, vuonna 2006, kattavan strategiatyön päätteeksi varainhoidosta tuli Evlin ydinliiketoiminta. Tytäryhtiöt oli jo aiemmin fuusioitu emoyhtiöön ja Maunu Lehtimäestä tuli konsernin toimitusjohtaja. Runsas vuosikymmen aikaisemmin, syksyllä 1995, varainhoitoa vasta aloiteltiin Evlissä. Toimintoa käynnistämään kutsuttiin Investasta Lehtimäen silloinenkin kollega Jari Sevón.

– Matka on ollut pitkä. Tänä päivänä olemme mitä suuremmissä määrin yksityispankki, jonka toiminta painottuu asiakkaiden varainhoidollisiin tarpeisiin. Strategia ei ole koskaan valmis, mutta pääsuuntaviivat ovat pitäneet, Lehtimäki toteaa.

Pääomamarkkinoiden korkeakoulu

Sevón, Lehtimäki, Tomas Hildebrandt ja Raimo Hartikainen työskentelivät 1990-luvun alussa kaikki Investassa. Kun Sevón oli ollut vuoden Evlissä, hän houkutteli työkaverinsa perässään.

– Varainhoito oli Suomessa silloin vielä lapsenkengissä ja kilpailua oli vähän. Evli oli kuitenkin kova nimi jo siihen aikaan, joten siirtyminen uusiin tehtäviin oli meille kaikille mielekästä, Lehtimäki muistelee.

Valmiin tiimin hankkiminen noudattaa Lehtimäen mukaan Evlille tyypillistä kaavaa: samaa mallia on hyödynnetty myös Evli Optioiden ja Evli Rahamarkkinoiden kanssa. Investasta saamiensa kokemusten ansiosta varainhoitotiimi sai Evlissä lentävän lähdön.

– Myös Investa oli aikaansa edellä, mikä takasi sen, että meillä oli jo tietämystä varainhoidosta. Etumatkaa lisäsi se, että tunsimme toisemme entuudestaan. Käytännössä jatkoimme siitä, mihin olimme edellisessä työpaikassamme jääneet. Vaikka toiminta itsessään lähti nollasta, meillä oli tiiminä jo tavoitteet olemassa, Sevón muistelee.

Hildebrandt sanoo, että heitä neljää on alusta lähtien yhdistänyt paitsi yhteinen arvomaailma, myös toisiaan täydentävät persoonallisuuspiirteet.

– Vahvuutemme on jokaisen oma osaamisalue, joita kukin yksilönä kunnioittaa. Erimielisyydetkin käymme faktapohjalta, Lehtimäki jatkaa.

Hartikainen uskoo, että heitä sitoo toisiinsa myös luottamus, ”taistelutoveruus”. – Oletan, että tältä alalta ei löydy toista vastaavaa nelikkoa.

Lehtimäki naurahtaa, että he ovat vuosien saatossa viettäneet aikaa keskenään lähes saman verran kuin perheenjäsentensä kanssa.

– Tomasin kanssa yhteistä tietä on taivallettu leikkikoulusta saakka. Tiemme erkaantuivat vasta, kun minä menin kauppakorkeaan ja Tomas Hankenille.

Kriittinen massa

Evlin varainhoito on kahdessakymmenessä vuodessa kasvanut neljän miehen tiimistä sataan henkilöön; asiakasmäärä on vaihtunut kymmenestä kymmeneen tuhanteen ja sijoitettava omaisuus nollasta lähes kymmeneen miljardiin.  Ammattimainen toiminta on myös useaan otteeseen 
palkittu eri kategorioissa. Lehtimäki toteaa, että kehityksen avain on ollut rekrytoida yhä kyvykkäämpiä ihmisiä. Sekä nöyrä asenne.

– Kasvu ja kehitys ei tarkoita, että olisi varaa tuudittautua hyvän olon tunteeseen. Tämä hetki ja tulevaisuus täytyy aina lunastaa uudelleen, hän painottaa.

– Ja saada ihmiset mukaan, Hildebrandt täydentää.

– Toinen tärkeä elementti on ymmärtää reaalimaailmaa sekä asiakasta ja hänen tarpeitaan.

– Asiakastyytyväisyys ratkaisee, Sevón tiivistää heidän työnsä tarkoituksenmukaisuuden.

Hildebrandt kertoo, että heidän toiminnalleen leimallista on, että he eivät liputa yhden asian puolesta.  Hän itse pitää työnsä suolana sitä, että jokainen päivä on erilainen – ”koskaan ei tiedä, mitä maailmalla ja markkinoilla tapahtuu, mutta kaikkeen pitää varautua”.

– Teknologinen kehitys, digitaalisuus ja informaation nopeus vaikuttavat merkittävästi myös meidän työhömme. Seuraavat vuosikymmenet tulevat näyttämään, mihin suuntaan bisnes kääntyy. Varmaa on se, että uusia kilpailijoita tulee markkinoille ja joitakin häviää, Hildebrandt arvioi.

Hartikainen toteaa, että varainhoito eroaa välitystoiminnasta sen pitkäjänteisyyden ja hidassyklisyytensä johdosta. Hän tietää myös kokemuksesta, mistä puhuu.

– Palkkio tehdystä työstä tulee, kun sitä jaksaa odottaa. Itselleni se esimerkiksi konkretisoitui kerran, kun asiakkuus vahvistui 19 ”seurusteluvuoden” jälkeen, hän hymähtää.

Vaikka työ joskus vaatii veronsa Lehtimäki painottaa, että työyhteisön jaksamisen taustalla on, että vastapainoksi osaa myös irtautua työstä.

– Ilman intohimoa tässä työssä ei pärjäisi. Loppupeleissä myös asiakas aistii, jos työssä ei ole sydämellä mukana, hän toteaa.

Kuka?

Maunu Lehtimäki, toimitusjohtaja,
 ”kokonaisuuksien näkijä”

Jari Sevón, seniorisalkunhoitaja, 
”rationaalinen järjen ääni”

Tomas Hildebrandt, markkinastrategi, ”organisaattori”

Raimo Hartikainen, johtaja, ”humoristi”

Julkaistu Evli-asiakaslehdessä 2/2016. Haastattelu ja teksti: Hanna Ojanpää. Kuva: Vesa Tyni

 

Lataa artikkeli tasta