Mistä löytää todelliset tuottohelmet?

Ihmettelimme, olimmeko saapuneet oikeaan paikkaan. Edessämme nökötti parhaat päivänsä nähnyt rakennus, jonka seinä oli täynnä firmojen logoja. Pienen haun jälkeen löysimme oikean kyltin ja minua hymyilytti: “Tämähän voisi olla lupaava”.

Istahdimme toimitusjohtajan eteen, ja hän vahvisti, että olimme ensimmäinen kansainvälinen sijoittaja hänen huoneessaan. Firma huolsi kiinteistöjä Malesiassa ja oli järkevien muutosten avulla kaksinkertaistanut tuottonsa vuoden aikana. Hinnalla firmaa ei oltu pilattu, sillä P/E oli 11. Sijoitimme lisätutkinnan jälkeen, ja minun täytyi taas todeta, ettei tällaista länsimarkkinoilta löytyisi.

Tällaista ei omalta takapihalta löydä

Kehittyneen maailman osakkeet ovat nousseet miltei kaksi kertaa enemmän kuin kehittyvien maiden osakkeet muutaman viime vuoden aikana. Omistuksesi saattaa siis olla nyt kaksi kertaa kalliimpi kuin kaukaisen naapurin. Mutta onko ruoho todella näin paljon vihreämpää länsimaissa kuin muualla? Lyhyt vastaus kysymykseen on: Ei.

Kehittyvät markkinat kasvavat nopeammin, ja kasvua tukevat rakenteelliset teemat, jotka lännestä puuttuvat tyystin. Kasvua voi tarkastella myös maatasolla. Kehittyviä talouksia, joilla on vähintään jokseenkin toimiva pörssi, on maailmassa päälle 50. Kiinnostavimpia näistä lienevät Vietnam tai Pakistan, joissa kasvu on reipasta ja talousuudistukset etenevät. Potentiaalisten kohdemaiden suuri määrä on loppupeleissä mahdollisuus, silla aktiivisesti valikoiden sijoittaja voi päästä kiinni erittäin lupaavien maiden ripeään kasvuun. Yritystasolla ero länsimarkkinoihin on vieläkin selkeämpi, silla viime vuoden tuotot nopean kasvun maissa 16 prosentin vauhtia samalla kun ne kehittyneissä maissa nousivat vain seitsemän prosenttia.

Länsimaiset sijoittajat ovat jo pari vuotta etsineet kohteita, jotka eivät olisi yliarvostettuja. Omalta takapihalta niitä onkin vaikea löytää, silla lännen kasvu on ollut suhteellisesti hitaampaa ja P/E-arvot ovat reippaasti päälle 20. Kehittyvillä markkinoilla tilanne on erilainen. P/E-keskiarvot ovat alle 15 samalla kun yritykset ovat kasvaneet yli kaksinkertaisella nopeudella länteen verrattuna.

Kasvu ja edullisuus siis yhdistyvät kehittyvillä markkinoilla. On toki hyvä huomioida, että poliittiset ja muut riskit ovat näillä markkinoilla suuremmat, mutta niin on tuolloin teorian mukaan tuottokin. Viimeiset neljä vuotta eivät ole tätä toteuttaneet. Olisiko nyt paikka positiiviselle korjausliikkeelle?

Voimme hyvin olla jo tuon liikkeen alussa. Kehittyvien markkinoiden rakenteellinen tarina ei häivy mihinkään äkkiseltään, mutta tällä hetkellä myös hintataso puhuu selkeästi markkinan puolesta. Tärkeintä olisi etsiä käsiinsä lupaavimmat kohteet ja sitten rauhassa odottaa.

Ami Kemppainen, Evli Emerging Frontier -osakerahaston perustaja ja yritysanalyytikko

Evli Emerging Frontier palkittiin juuri Lipper Fund Awards 2017 -vertailussa Pohjoismaiden parhaaksi kehittyviin maihin sijoittavaksi rahastoksi. Rahastolle myönnettiin korkeimmat pisteet 3 vuoden johdonmukaisista tuloksista. Rahasto on myös Kuukauden Sijoitusideana. Tutustu ja sijoita

Bruttokansantuotteen kasvu 2016

maailman kartta

Kehittyvät markkinat houkuttelevat suhteessa kehittyvään maailmaan
Kokonaistuoton kehitys, kehittyvät vs. kehittyneet maat

  kokonaistuoton kehitys visualisoituna

 

New Call-to-action